Kevät on nyt pitkälle ehtinyt ennen kuin omenapuut kukkivat, mutta ne kukkivatkin sitä kauniimmin.

Kevät on nyt pitkälle ehtinyt ennen kuin omenapuut kukkivat, mutta ne kukkivatkin sitä kauniimmin.
Lohjalla Kuninkaantie kiertelee vajaan kymmenen kilometrin matkan eteläisen Lohjan maisemissa. Yksi korkeimpia paikkoja matkan varrella on Kukkumäki. Kukkumäellä pääsee nousemaan koillis- ja luoteisnurkista, luoteisnurkasta matka on lyhin. Mäelle noustua ovat maisemat upeat. Kukkumäki Lohjalla, Karttakuva: Maanmittauslaitos, Karttapaikka
Kerään tähän aineistoa Business Finland sivustolta jossa kerrotaan miten matkailu tuotteita voidaan kehittää. Tuotteistaminen ja testaus – Business Finland – linkki sivustolle. mtk.pdf (businessfinland.fi) – tämä on Matkailun tuotekehittäjän käsikirja. Alla oleva teksti sisältää poimintoja tästä käsikirjasta. Tuotekehityksen tulisi olla…
Kuninkaantie kulkee 15 minuutin verran Lohjan alueella, etelästä saavutaan Lohjansaaren risteykseen ja siitä päästää vierailemaan ensimmäiseen kohteeseen (ei avoinna yleisölle) Kirkniemen kertanoon. Sieltä matka jatkuu viljamakasiineille, niiden kohdalla tien nimi on sitten Kuninkaantie. Jatkamme tietä Kukkukallion ohi Kyrkstadille ja sitten…
Tytyrin Elämyskaivoksen kierros vie syvälle maan alle mainarien maailmaan, missä oppaan johdolla kierroksella tutustutaan kaivoksen elämään. Tänä kesänä Tytyrin Elämyskaivos toimii Lohjan Asuntomessujen oheiskohteena ja tarjolla normaalin kierroksen lisäksi on kaksi installatiota. Ohessa kuvani jälkimmäisestä, jonka nimi on Poranterä.
Visitlohja kulttuuri-kävelykierrokset – VisitLohja 19.8. Roution kulttuuripolku Ajan ja paikan kerroksellisuudesta ammentava ja asukkaiden kokemuksilla rikastettu ohjattu kävelykierros Routiossa. Roution kävely on osa käynnissä olevaa SKR:n Uudenmaan rahaston Kulttuuripolut-hanketta, jossa kotiseututyön ja taiteen keinoin tutkitaan, tulkitaan ja jaetaan kulttuurisia ja…
Opaskoulutuspäivien yhteydessä teimme opaskollegoideni kanssa tämän videon jolla esittelimme muutamia Lohjan kohteita.
Osallistuin opaslehden toimitukseen, Lohjalla pidettiin kevään Suomen opasliiton opaskoulutuspäivät ja samassa yhteydessä Lohjan Oppaat toimittivat tämän lehden. Lue lehti diginä tästä, tai lue alla oleva QR-koodi:
Reitit Linkkejä Geokätköt.fiLohjan kaupunkiLohja WikipediassaRoutio WikipediassaPokémon GO Reitti 1: Historiaa ja geokätköjä Kuntopolku Omakotiasutusta Vaahteramäentie ja Vaahteramäenkuja, lasten leikkipuisto, Roution ratsutilan navettarakennus. Hiiden kartanon metsiä Alueen vanhin rakennus Hiiden kartanoNimi Hiittinen (Hitis) tarkoitti pyhää paikkaa. Wickströmin suku omistanut vuodesta 1822.…